Positiivisuudella kuntavaikuttamiseen

kirjoittaja

in

Sota, taantuma, irtisanomiset, teknologian ja tekoälyn uhat tulevaisuudelle sekä eriarvoisuus ovat kaikki tekijöitä, jotka herättävät huolta arjessamme. Media syöttää meille jatkuvasti negatiivisia uutisia, mutta meidän on muistettava, että asioita ei edistetä pelkän negatiivisuuden kautta.


Elämässä on myös valonpilkahduksia, ja meidän on uskallettava olla positiivisia ja kohdata toisemme ihmisinä. Kuunteleminen, toisten arvostaminen sekä positiivinen asenne ovat avaimia paremman tulevaisuuden rakentamiseen. Positiivisuuden avulla voimme säilyttää inhimillisyytemme ja luoda luottamusta toisiimme, mikä on erityisen tärkeää myös kuntapolitiikassa.


Positiivisuus ei tarkoita, että ongelmia tulisi vähätellä tai jättää huomiotta. Päinvastoin, positiivisuus voi olla voimavara, joka auttaa meitä kohtaamaan haasteet rakentavasti. Kuntalaisten asioiden edistämisessä on tärkeää pysyä ihmisinä, kohdata ongelmat ja etsiä yhdessä ratkaisuja. Positiivisuus voi olla se kipinä, joka sytyttää meidät tekemään parempia päätöksiä ja luomaan parempaa yhteisöä tulevaisuudessa.


Mikäli valitset minut edustajaksesi, lupaan pitää huolta siitä, että edistämme asiaa positiivisen ei negatiivisen kautta, yhdessä tekemällä ja ratkaisuja etsien

Joonas Tanskanen


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *